Heippa!Mulla on nyt kaksi ja puoli viikkoa harjottelua takana. Vaikka aikaa on kulunut melko vähän, olen jo oppinut paljon tulevaan ammattiin, sekä Swazimaan kulttuuriin liittyviä asioita.
Jo ensimmäisellä viikolla hyppäsimme Katsun kanssa eräänä aamuna koulumme yhteyshenkilön Jorman auton kyytiin ja ajoimme tulevaan harjoittelupaikkaamme. Ikävä kyllä harjoittelupaikka oli kiinni, sillä sen viikon tiistaina oli ollut itsenäisyyspäivä ja työntekijät olivat siirtäneet vapaansa juurikin sille perjantaille. Vietimme sitten päivän Jorman ja hänen työntekijänsä kanssa ajellen ympäri lähikaupunkeja hoidellen heidän työasioitaan, toisien tyttöjen makoillessa altaalla. Vaikka aika tulikin vähän pitkäksi afrikkalaisen rautakaupan takapihalla hengaillen, tulipahan ainakin nähtyä paljon paikallista työkulttuuria ja uusia ammatteja. Lemppareiksi nousi mies jonka työtehtävänä oli varoittaa autoilijoita tietyöstä heiluttamalla punaista lippua noin kaksi metriä työmaan etupuolella, sekä mies jonka tehtävänä oli nostaa parkkihallin puomiporttia muistuttava portti painamalla se aina käsin alas kun auto kulkee ali. Täällä on muutenkin näkynyt tosipaljon hassuja työtehtäviä esimerkiksi kaupassa hedelmien punnitsija ja ovella päivystävä kuittien tarkastaja.
Harjoittelupaikkanamme toimii tällähetkellä Cheshire Homes joka on voittoa tavoittelematon maailmanlaajuinen kuntoutuspalveluita tarjoava järjestö. Harjoittelupaikassa on kaksi fysioterapeuttia ja yksi toimintaterapeutti sekä muuta henkilökuntaa. Osa asiakkaista asuu paikassa viikot ja toiset tulevat kotoa päiväksi kuntoutukseen. Kaksi kertaa viikossa meillä on lasten terapiaa, jossa käy vauvaikäisestä noin 10-vuotiaisiin lapsiin. Lapsista suurella osalla on CP vamma ja suurimmalla osalla aikuisasiakkaista on ollut jonkin asteinen aivoverenkiertohäiriö. Suurin osa asiakkaita on siis neurologisia asiakkaita, mutta jonkin verran on myös perus tules asiakkaita tai erilaisten tautien jälkitilojen kuntoutusta.
Kuntoutustilat ovat monipuolisemmat kuin osasimme odottaa. Uusinta uutta laitteistossa ei kyllä ollut nähtävissä mutta ainakin niissä oli käytetty mielikuvitusta. Fysioterapiasaleja on kaksi, lisäksi on yksi toimintaterapia huone sekä lasten terapia huone. Terapiatapa poikkeaa tottumastamme fysioterapiasta siten, ettei asiakkailla ole omia aikoja vaan terapia toteutetaan ryhmässä yksilöterapiana. Samaan aikaan voi siis olla esim kolme tai neljä asiakasta minun työstettävänä ja saman verran ohjaajallani. Potilastietojärjestelmänä toimii vanha kunnon pahvikansio jossa säilytetään jokaisen potilaan tiedot. Muuten ihan toimiva systeemi, muttei niistä käsialoista meinaa välillä saada oikeen selvää.
Harjoituspäivä alkaa klo 8 jolloin alkaa asukkaiden terapia ja välillä samanaikaisesti ulkopuolisten asiakkaiden terapia. Tämän jälkeen on tea-time klo10-10.30 jonka jälkeen saapuu välillä lapset ja välillä ulkopuoliset aikuisasiakkaat. Lounastauko on 13-14. Harkkapaikassa on oma kokki ja takapihalla pieni puutarha jossa kasvatetaan tarpeita keittiön käyttöön. Toistaiseksi ainakin olemme tykänneet ruoasta vaikka yleensä lounaaksi on jotain hyvin paikallista pöperöä. Lounaan jälkeen pääsemme välillä kotiin ja välillä jäämme asukkaiden aktivointihetkeen tai kuntoutustiimin ja potilaan yhteiseen palaveriin.
Niin kuin muualla, myös työpaikalla kulttuurieroja näkyy Suomeen verraten. Ruokatauolla ensimmäisellä viikolla ohjaajamme hämmästelivät kun olimme heti ruoan jälkeen valmiina aloittamaan työt. He olivat nimittäin itse hierontapöydillä ottamassa päikkäreitä ja kehoittivat meitä tekemään saman. Eipä kestänyt kauaa kun me jo Katsun kanssa vedeltiin myös hirsiä kesken työpäivän. Aamulla ensimmäinen terapiatuokio aloitetaan aina jollain yhteislaululla jonka jälkeen on rukoushetki. Vaikka laulut ovat ihan kauniita yleensä, täytyy kuitenkin sanoa että käsitykseni siitä että kaikki tummaihoiset naiset osaavat laulaa on kyllä jonkinverran muuttunut. Aamulla tervehtimisen yhteydessä on muistettava myös kysellä kuulumiset. Operaatio ei olisi lainkaan niin haastava ellei sitä täytyisi suorittaa siswatin kielellä. Meidän mielestämme moninutkaiselta tuntuvat tervehdysrepliikit alkavat jo onneksi pikkuhiljaa sujumaan. Asiakkaiden nimet tuottavat välillä hankaluuksia koska niissä voi olla omituisia naksuttelu äänteitä alussa. Aluksi ihmettelin miten niin monen vanhan naisen nimi on maage tai coco, mutta myöhemmin selvisi että sana maage (ei hajuakaan miten kirjoitetaan oikeasti) tarkoittaa äitiä ja coco isoäitiä. Olempahan myös saanut yhden lapsiasiakkaan itkemään koska silmäni eivät olekaan ruskeat.
Työmatkat taittuvat hitaasti mutta hupaisasti kombeilla eli minibusseilla. Kombeissa soi aina hauskoja paikallisia biisejä ja siellä tulee vaihdettua kuulumisia jos jonkinmoisen kulkijan kanssa. Yhtenä päivänä meitä kosittiin kaksi kertaa menomatkalla ja kaksi kertaa tulomatkalla. Olemme myös saaneet kombikuskien välille pari riitaa pystyyn, kun he ovat tapelleet kumpi saa meidät kyytiin.
Kuluneena viikonloppuna rentouduttiin ja käytiin mun ja Katsun työkaverin kanssa spring partyissa. Lauantaina käytiin valloittamassa Jorman opastuksella Sibebe rock joka oli kyllä tämmöisille möllöttäjille melkoista extremeä.
Sairaanhoitajatkin ovat vihdoin päässeet aloittamaan harkkansa, joten enään meidän ei tarvitse Katsun kanssa kateellisena aamulla katsella kun toiset vain kääntävät kylkeään ja jatkavat uniaan.
-Tiina