Tässä se nyt on! Tervetuloa seuraamaan kahden terveysalan opiskelijan elämää Afrikan mantereelta neljän kuukauden ajalta. Suoritamme viimeiset työharjoittelumme pienessä Etelä-Afrikan sisävaltiossa, Swazimaassa. Täältä voitte lukea mitä tapahtuu, kun mukavuudenhaluiset äidin pikkutytöt lähtevät maahan missä kulttuuriero Suomeen on valtava. Maata koettelee kuivuus ja osa kansasta kärsii köyhyydestä.
Lensimme Helsingistä tiistaina 6.9 Frankfurtin kautta Johannesburgiin. Sieltä matkamme jatkui Shuttlebussin kanssa kohti määränpäätämme Swazimaata. Matka oli melkoisen pitkä, eikä maisemissa ollut juurikaan katselemista: pelkkää kuivunutta ja palanutta peltoa, satunnaisia puu istutuksia lukuunottamatta. Swazimaan rajan lähestyessä maisema muuttui vuoristoisemmaksi ja osittain vehreämmäksi. Rajalla turisteina tietenkin kaivoimme heti kamerat esiin. Poliisiherrat eivät tästä tykänneet ja tulivatkin bussiin ilmoittamaan, että kuvaaminen on ehdottomasti kielletty kuninkaan rangaistuksen uhalla.
Majapaikkaan saapuessa ensimmäiseksi kaikkien huomio kiinnittyi pihalla komeilevaan avocadopuuhun mikä oli täynnä hedelmää! Vastassa meitä oli kodinhoitajamme, joka ystävällisesti toi meille mehua. Aluksi asunto tuntui kolkolta ja ajatus siitä, että asumme samassa talossa neljän Etelä-afrikkalaisen miehen kanssa tuntui oudolta. Meitä pelotti myös paikan turvallisuus, sillä talo oli aidattu vain kämäisellä kanaverkolla ja portit oli lukittu kahdella munalukolla. Onneksi myöhemmin selvisi, että meillä on joka yö oma vartiamme ”Yabo”. Majatalon omistaja Veki, tuli heti illalla moikkaamaan ja auttoi meitä asettumaan taloon. Ensimmäisen illan kunniaksi halusimme tietysti maistella myös vinkkua mutta paikalliset alkot olivat jo kiinni. Tähän hätään omistaja tiesi onneksi paikan josta saimme ostaa viiniä ”tiskin alta”, laillisen myyntiajan päätyttyä. Illalla jo majapaikka alkoi tuntua kodilta ja kaikki meistä nukkui parhaat yöunet pitkään aikaan.
Nyt muutaman päivän aikana olemme käyneet kiertelemässä kaupunkia mikä on yllättänyt meidät täysin sen modernisuudella, ja mikä tärkeintä myös huikeilla shoppailu paikoilla. Kaupungissa juurikaan köyhyyttä ei näy, esimerkiksi paikalliset ihmiset pukeutuvat todella tyylikkäästi, lukuunottamatta kombikuskijen kalastajahattuja ja liian suuria fleecetakkeja. Paikallisille seitsemän haamun kulkue on herättänyt melko paljon ihmetystä. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin kohdelleet meitä ystävällisesti ja kaupungilla liikkuminen on tuntunut turvalliselta, lukuunottamatta liikennettä.
Perjantaina oltiin katsomassa yhdessä Vekin ja hänen ystäviensä kanssa Zimbabwelaista naisyhtyettä ja pääsimme todelliseen Afrikka-fiilikseen. Naiset tanssivat ja lauloivat helistiemien ja rumpujen tahdissa. Yleisö osallistui myös tanssien ja laulaen esitykseen ja jopa miehet kävivät yleisön edessä näyttämässä parhaimmat dance moovinsa. Tällaista yhteisöllisyyttä ja heittäytymiskykyä olisi mahdotonta kokea Suomessa. Tämän jälkeen suunnattiin paikalliseen pubiin nauttimaan Etelä-Afrikkalaisesta viinistä. Saimme myös muutaman uuden paikallisen kaverin ja monia ghetto-jatko kutsuja, mutta päätimme kuitenkin mennä turvallisesti kotiin nukkumaan ja skipata ”houkuttelevat” jatkobileet.
Välillä sää on ollut sateisempi ja varmasti kylmempi kuin tähän aikaan Suomessa. Sade on kuitenki erittäin tervetullutta, jotta kuivuus ongelma saataisiin kuriin. Nyt veden käyttöä rajoitetaan, esimerkiksi neljän päivän mittaisilla vesikatkoksilla. Onneksi olemme vielä toistaiseksi päässeet suihkuun jokapäivä. Tosin yhtenä päivänä osa meistä joutui menemään vessaan kaupungille, sillä vesi oli majatalomme säiliöstä loppunut. Samalla turistit saavat nauttia hienoista ja vehreistä golfkentistä, hotelleista ja uima-altaista. Ristiriitaisin tuntein olemme kuitenkin käyneet pulahtamassa hienojen hotellien altaissa. Tiina ja Katsu ovat painaneet töitä hikihatussa, joten he eivät ole päässeet vielä juurikaan nauttimaan altaista.
Toivottavasti loputkin meistä pääsevät aloittamaan tällä viikolla harjoittelut, sillä lupa-asioiden käsittelyssä on mennyt tovi. Yritämme kirjoitella tänne kokemuksiamme ja kuulumisiamme mahdollisimman paljon. Terkkuja sinne Suomeen, kuulemiin!
P.S. Anteeksi kamala ulkoasu ja varmasti lukuisat kirjoitusvirheet, ei olla vielä toistaiseksi true blogaajia.
Yksi vastaus artikkeliin “Sanibonani!”